Ihminen runoutena

Maija Levosen ruumiilliset runot sopivat matkakumppaneiksi itseen 

*Kirja ja kortit saatu tekijältä.

Minä jään jäljelle (2025) on kehoterapeutti Maija Levosen esikoisrunokokoelma, sanoitettu matka kehoon, hermostoon, tunteisiin ja itsen kerroksiin. Syvä omakohtaisuus tuo kirjoittajan lähelle lukijaa ja herättää kunnioitusta tämän avoimuutta ja itsensä näkemisen kykyä kohtaan. Ihmisen tarina kipuineen ja ruumiin luomine rajoineen on meistä jokaisen – samastuttava ja kuitenkin jokaiselle oma.

Teoksen keskeiset teemat – keho, tarina, vapaus ja yhteys – nousevat etualalle jo alkuteksteissä. Sanojen voima käy selväksi jo siitä, miten Maija kertoo halunneensa kirjoittaa runoja, jotka kutsuvat muutkin hänen kanssaan samalle matkalle kohti kehollista turvaa. Sanat voivat vaikuttaa syvällä soluissamme.

"Kutsun sinua hitauteen. Anna sanojen tuntua kehossasi, anna ruumiisi muuttua eläväksi."

Teos kuvastaa peilinkirkkaasti tätä aikaa, jossa yhä useampi herää siihen, ettei jaksa enää elää selittämättömän pahoinvoinnin kanssa. Maijan runot ovat runoja hermostosta, jonka armoilla yritämme paikantaa ovea vapauteen ja reittiä rauhaan. Hajoamisen kokemus kantaa läpi tekstien, mutta sellaisella tavalla, että sen toisella puolen odottaa jotain hyvää.

Herää kysymys, miksi ihmisen on joskus niin vaikea olla kehossaan? Aivan kuin emme mahtuisi siihen, tai suostuisi sen ehtoihin, rajallisuuteen ja tarpeisiin. Tästä kipu syntyy.

"...jos kaikki on elävää ja alati muuttuvaa, miksi tavoittelemme jotain valmista?"

Luen runoja kiitollisuutta tuntien. Näitä asioita, itsemme tuntemista ja eheyttämistä, käsitellään nyt niin paljon kaikkialla, että mieli luulee jo tietävänsä paljonkin. Runon muodossa viesti muuntuu hienovaraisemmaksi. Voin tietää muullakin tavoin, kuin ajatuksia omaksumalla. Voin tuntea sanat todeksi syvemmällä – kehossa. Kun tarina tiivistyy runoksi, sanat laajenevat. Ne alkavat leikkiä ja siten näyttää, ettei mielen vakavaa ymmärryksen tarvetta ole välttämätöntä seurata.

"Luu liikutti lihaa / Joka luopui vanhasta / Täristen vapisten maatuen / Kierien kerien / Ja vähitellen / Vapauttaen ja vapautuen / Josta tunsin jalkaterieni luut lattiassa / Ja huomasin seisovani omilla jaloillani / Synnyin uudestaan / Luissani minä synnyin"

Eräässä runossa Maija puhuttelee lukijaa: "vaikka sinäkin lukiessasi luulet olevasi lähellä minua". Haavat meidän jokaisen ytimissä ovat hyvin yksityisiä. Tuo erillisyyden tila on kuitenkin myös se, jonka kautta kuljemme yhteyteen. Haavojen näyttäminen toiselle on pelottavimpia asioita, joiden edessä voimme olla. Jos siitä selviämme, tapahtuu tärkein: näemme itsemme.

Maija yhdistää teksteissään tietämyksensä ihmiskehon kerroksista sekä minuuden tarinaa tuottavien tunnekokemusten sanoittamisen. Näin syntyy runoja, joissa sellaiset asiat kuin vapaus ja tarvitsevuus eivät näyttäydy vain ajatuksina, vaan kehollisina muutoksina.

"Ja kun solujeni kalvot alkavat pehmentyä / ja vuorovaikutus itseen syvenee, alkaa saapua turva. / Kun oma ruumis alkaa tuntua elävältä, / omalta, sen väre keskilinjassa vakaalta ja luut painavalta, / voi nähdä sen syvän kaipuun juurtua lähelle toiseen, / antautua tarvitsevuuteen."

Oivaltavat, ihohuokosista nousevat runot yhdistyvät kirjassa utuisen tunnelmallisiin ja kirjoittajan olemusta helliviin valokuviin. Kehon asennot, kameran sulkimen pysäyttämät liikkeet, kuvittavat tekstejä herkästi ja koskettavasti. Teoksesta välittyy oman kehon ja mielen kanssa tehdystä työstä seurannut itsearvostus: minun sanani, minun kuvani, minun luomiskykyni ovat merkityksellisiä. Maija antaa kirjassa maailmalle itsensä, ja luottaa, että se kohtaa lukijassa vertaisensa.

Oman kehon ja tunteiden parissa tehty työ on tuonut jo rohkeuden katsoa syvimpien pelkojensa ytimeen, mutta muisto varjojen maasta ei katoa mielestä. Ihmisyys ei tule valmiiksi tälläkään kertaa. Ja sen hyväksyminen on ehkä kaikkein kauneinta.

Tämä on runokirja matkantekijöille – itseensä, kehoonsa, tunteisiinsa ja totuuteensa matkaajille. Nuo varjoisat polut käyvät hieman helpommiksi kulkea, kun joku näyttää edellä valoa, pudottelee sanojen leivänmuruja.

Olen iloinen, että sanat taipuvat tähänkin – ei vain ajatusten selkiyttämiseen, vaan myös ruumiin runouteen.

"Ruumiillisuutta ei voi tietää. Se pitää kokea."

Keholla on asiaa -terapiakortit

Maija on julkaissut myös Keholla on asiaa -terapiakorttipakat, joista toinen auttaa tutkimaan levollisuuden ja olemisen tilaa (rest/ yin/ fem), toinen aktiivista tekemistä ja luomisvoimaa (act/ yang/ mask). Korttien oheen on saatavilla myös tyhjä muistikirja, joka antaa tilan korttien herättämille reflektioille.

Korttien kuvat jatkavat samaa herkkää kehon asentoja, kosketusta ja hengitystäkin visualisoivaa maailmaa kuin runokirjan kuvitus. Kääntöpuolella on tekstiä, ehdotuksia ja kysymyksiä, jotka ohjaavat kehon, läsnäolon ja liikkeen äärelle. Tunteiden tunnistaminen, mielikuvat ja kokemusten pohdinta vaikkapa kirjoittaen auttavat kohti syvällistä, kokonaisvaltaista kehosuhteen tutkimista: mikä minä olen ja miten olen olemassa.

"Minä olen totta tässä hetkessä, kuten sinäkin olet totta omassa hetkessäsi. Anna itsellesi rauha ja uskalla levätä kehossasi." (rest-kortti nro 44)

Minä jään jäljelle -teos sekä terapiakortit ovat saatavilla Maija Levosen verkkokaupasta.

Lue myös: Kuuntele mitä kehosi ehdottaa